Tänään ajankohtaisen kakkosen toimittaja kävi kyselemässä metalli 52:n toimijoiden mielipidettä presidenttiehdokkaista. Kumpi olisi työväen presidentti vai eikö kumpikaan?
Haavistolla on huomattavasti enemmän yhteisiä arvoja minun kanssa verrattuna Niinistöön. No, Niinistön kanssa ei taida olla mitään yhteistä. Ainoa asia mikä vihreissä kirveltää on heidän suhtautuminen teollisuuteen mutta olivathan he lisäämässä ydinvoimaa Suomeen. Ei sinänsä hassumpi juttu. Kaikesta päätellen vihreillekin on valjennut talouden realiteetit lukuun ottamatta aivan äärifundamentalisteja.
Kyllä alkoi karvas maku tulla suuhun kun piti kehua Niinistöä, ei juuri löytynyt aihetta. Ainoa minkä nosti puheessaan esille oli Venäjänkauppa jonka takia vuolaasti kehui Venäjän törkeän vilpillisä vaaleja.
Kyllä minä julkean ääneen sanoa äänestäneeni Haavistoa. Humaani politiikka on aina parempaa kuin kylmä rahan valta.
maanantai 30. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Verot alas(ko)
Rautjärvi saa vatiolta syrjäseututukea 1,3 miljoonaa euroa vuodessa seuraavien vuosien ajan. Kun asia tuli julki, oli jotkut piirit jakamassa "ylimääräistä" veronalennuksilla pääasiassa hyvin toimeentulevien taskuihin. Suunniteltu veron alennus kustantaisi liki 600000 euroa joka söisi liki puolet tuesta. Kyseinen veronalennus toisi tavallisen palkansaaajan kukkaroon muutamia kymppejä kuukaudessa, toki hyvätuloiselle kyseessä olisi paljon muhkeampi potti.
Minä ainakin ajatteleen mitä noillakin rahoilla pystyisi tekemään niiden hyväksi jotka oikeasti ovat sen tarpeessa. Kunnan koululaiset opiskelevat tiloissa joilla ei ole MERKITTÄVÄÄ terveyshaittaa mutta oireilevia lapsia kuitenkin löytyy. Samoin noilla rahoilla voisi helpottaa avun tarpeeessa olevien vanhusten tilannetta tai perusturvan varassa elävien. Näille ei verohelpotukset kuitenkaan hyödyksi ole.
Ajat eivät ole nyt hyvät eikä näköpiirissä ole juurikaan parempaa. Miksi pienikin mahdollisuus korjata kunnan huono-osaisempien tilannetta pitäisi pilata jakamalla rahaa niille jotka eivät ole ihan niin sen tarpeessa? Ei pitäisi aina ajatella vain sitä omaa rahapussia. Toisaalta erään hieman oikeammalla olevan "työväenpuolueen" entinen puoluesihteeri tiivisti aika napakasti heidän ideologian: AINA MINÄ EIKÄ KOSKAAN ME!
Kun näin on niin mielelläänhän sitä jakaa valtion tuet omiin taskuihin.

Tilaa:
Kommentit (Atom)