Työväen presidentti?

Tänään ajankohtaisen kakkosen toimittaja kävi kyselemässä metalli 52:n toimijoiden mielipidettä presidenttiehdokkaista. Kumpi olisi työväen presidentti vai eikö kumpikaan?
Haavistolla on huomattavasti enemmän yhteisiä arvoja minun kanssa verrattuna Niinistöön. No, Niinistön kanssa ei taida olla mitään yhteistä. Ainoa asia mikä vihreissä kirveltää on heidän suhtautuminen teollisuuteen mutta olivathan he lisäämässä ydinvoimaa Suomeen. Ei sinänsä hassumpi juttu. Kaikesta päätellen vihreillekin on valjennut talouden realiteetit lukuun ottamatta aivan äärifundamentalisteja.
Kyllä alkoi karvas maku tulla suuhun kun piti kehua Niinistöä, ei juuri löytynyt aihetta. Ainoa minkä nosti puheessaan esille oli Venäjänkauppa jonka takia vuolaasti kehui Venäjän törkeän vilpillisä vaaleja.
Kyllä minä julkean ääneen sanoa äänestäneeni Haavistoa. Humaani politiikka on aina parempaa kuin kylmä rahan valta.

Verot alas(ko)

Rautjärvi saa vatiolta syrjäseututukea 1,3 miljoonaa euroa vuodessa seuraavien vuosien ajan. Kun asia tuli julki, oli jotkut piirit jakamassa "ylimääräistä" veronalennuksilla pääasiassa hyvin toimeentulevien taskuihin. Suunniteltu veron alennus kustantaisi liki 600000 euroa joka söisi liki puolet tuesta. Kyseinen veronalennus toisi tavallisen palkansaaajan kukkaroon muutamia kymppejä kuukaudessa, toki hyvätuloiselle kyseessä olisi paljon muhkeampi potti.
Minä ainakin ajatteleen mitä noillakin rahoilla pystyisi tekemään niiden hyväksi jotka oikeasti ovat sen tarpeessa. Kunnan koululaiset opiskelevat tiloissa joilla ei ole MERKITTÄVÄÄ terveyshaittaa mutta oireilevia lapsia kuitenkin löytyy. Samoin noilla rahoilla voisi helpottaa avun tarpeeessa olevien vanhusten tilannetta tai perusturvan varassa elävien. Näille ei verohelpotukset kuitenkaan hyödyksi ole.
Ajat eivät ole nyt hyvät eikä näköpiirissä ole juurikaan parempaa. Miksi pienikin mahdollisuus korjata kunnan huono-osaisempien tilannetta pitäisi pilata jakamalla rahaa niille jotka eivät ole ihan niin sen tarpeessa? Ei pitäisi aina ajatella vain sitä omaa rahapussia. Toisaalta erään hieman oikeammalla olevan "työväenpuolueen" entinen puoluesihteeri tiivisti aika napakasti heidän ideologian: AINA MINÄ EIKÄ KOSKAAN ME!
Kun näin on niin mielelläänhän sitä jakaa valtion tuet omiin taskuihin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet...

Miltä ensi vuosi töiden puolesta näyttää, niin tuskin tietää kukaan. Töitä on, tai sitten ei. Tämä huolestuttaa omasta puolesta ja varsinkin nuorempien työtovereiden puolesta.
Oli töitä tai ei niin kaikki tuntuu kallistuvan. Verot nousevat siellä sun täällä. Se on toki ymmärrettävää tässä valtiontalouden tilanteessa, jostainhan ne rahat on otettava. Ja keskiluokkahan se kaiken maksaa, kuten tunnettua on.
Omasta puolesta ainoa asia on että "jotain". Töitä tuntuisi olevan mutta himoa olisi johonkin muuhunkin...

Muistoja viime kesältä

Viime kesänä olin Metalliliiton Murikkaopistolla "Kirjoitan- siis ajattelen"- kurssilla. Siellä onnistuin lietsomaan itseni oikeaan mielentilaan ja kirjoitin kantaaottavan mielipidekirjoituksen joka löytyy alta. Kun asioita ajattelee tänä päivänä niin asia on edelleen ajankohtainen.

Jos ei kerralla tapeta niin sitten pikkuhiljaa…

Nyt en tarkoita kirjaimellisesti vaan vertauskuvallisesti. Kyse on siis siitä, miten ammattiyhdistysliike kohtelee nuoria toimijoitaan.

Suurin ongelma tämän hetken ay- liikkeessä on mielestäni, ettei nuoria enää saa kiinnostumaan toiminnasta. Tästä johtuen niille harvoille mukaan tuleville aletaan kasaamaan erilaisia tehtäviä. Jo tällainen saattaa karkoittaa nuoren toimijan. Jos tämä nuori jää kuitenkin mukaan, hoitaa useita luottamustehtäviä ja pärjääkin niissä, niin hyvä niin. Vai onko sittenkään?

Moni nykyään mukaan lähtevä nuori on jo ehkä alkanut muodostamaan käsitystään politiikasta ja ay- liikkeestä. Aikaisemminhan on ollut tapana, että mukaan on lähdetty jonkun vanhemman mukana joka on liki ”aivopessyt” nuoren omaan ajattelutapaansa. Nyt näillä nuorilla on omia ajatuksia ja toimintatapoja, ja se aiheuttaa nopeasti törmäyksen vanhempien toimijoiden kanssa. Varsinkin jos uskaltaa kantansa ääneen sanoa.

Kun nuori alkaa tehdä omanlaistaan ja omannäköistään toimintaa, se tuntuu aiheuttavan joissakin vanhemmissa toimijoissa närää. Kun ennenkään ei ole noin tehty, ja aina on tehty näin…Niin muuttuu maailma, Eskoseni…

Tässä vaiheessa alkaakin sitten vanhempien toimijoiden taholta omanlainen mielipiteiden vaihto. Nuoren pitäisi vaihtaa oma mielipiteensä vanhemman mielipiteeseen. Mutta kun tämäkään ei aina (onneksi) onnistu, alkaa seuraava vaihe. Siinä aletaan kyräilemään, piikittelemään, tikulla kaivamaa tehtyjä ja tekemättömiä virheitä. Tai sitten sitä, ettei ole tehty mitään. Samalla puhutaan selän takana muille kaikista mahdollisista ja mahdottomista vioista. Tällainen ”hajota ja hallitse” – taktiikka turvaa oman paikan, eikä vahvaa oppositiota pääse syntymään.

Nykyään ihmisten, varsinkin nuorten perheellisten, ajankäyttö on aivan erilaista kuin vaikka 20 vuotta sitten. Perhekin vaatii oman ajan, jopa miehiltä. Tästä on hyviä huonoja esimerkkejä vanhemmissa toimijoissa, joilla on menossa toinen tai jopa kolmas perhe, eikä ikää ole vielä kuuttakymmentä. Ja sitten vielä kehdataan katsoa kieroon naisia joilla on muutakin elämää kuin ay- liike. Nykyään on vain niin että ihminen, joka on kiinnostunut ay-toiminnasta, on mukana myös monessa muussa poliittisessa ja järjestötoiminnassa. Rajallinen vapaa-aika tuppaa jakaantumaan perheen ja kaiken muun välillä.

Nyt joku siellä jo sanoo, ettei pitäisi ottaa niin paljon hommia joita ei pysty täysillä hoitamaan. Se on niin, että hommia vain tuppaa kasaantumaan harvoille, kun tekijöitä on vähän. Siinä tulee jonkinlainen velvollisuudentunto esiin kun johonkin pyydetään. Kyllä jokainen näkisi mielellään äänestyksen vaikka jokaisesta luottamustoimesta jos tekijöitä oikeasti olisi liiaksi asti!

Tiedän että nyt moni nyökyttelee päätään että ”juuri näin, juuri näin”, jopa sieltä vanhemmasta päästä ollaan tätä mieltä. Mutta kun ongelma on ilmiselvä, eikä edes pieni, niin miksi näin toimitaan? Miksi karkotetaan nuoria, innokkaita toimijoita?

Miksi?

En ole puolesta enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin

Otsikossa lainasin Paavo Väyrystä suhteessani metallin lakkoon ja sopimusneuvotteluihin. Kun asioista on edes jonkin verran perillä, tajuaa ettei kyse ole loppujen lopuksi isoista asioista, jopa rahasummasta ollaan samaa mieltä. Sitten on niitä "pikkujuttuja" mistä pitää riidellä. Miten esim. koulutuksen kanssa toimitaan. En tosiaankaan usko ettei näistä päästä sopuun ja aika pikaisestikin.
Kun taustalla on raamisopimus, josta olisi hyötyä koko työssä käyvälle kansalle (puhumattakaan lomauteteuille/työttömille/vuorotteluvapaalaisille, isille...), pitäisi ajatella suuremmassa mittakaavassa. Pitäisi myös muistaa että metalli laittoi EK:n (=teknologiateollisuuden) polvilleen suhteessa tupoon. Tämä on voitto jo sinänsä. Ja kun (toivon niin) raamisopimuksen puitteissa tehdään metallillkin sopimus, niin TOIVOTTAVASTI meidän liitolla on sen verran hoksnokkaa että ottavat osansa siitä että saatiin laatuasioita läpi. Eikä taas käy niin että media nauraa sille että metalli teki ensimmäisenä halvimman sopimuksen. Minusta olisi jo aika ruveta pitämään meteliä siitä, mitä metalli on saanut yhteiskunnalisella vaikuttamisella aikaan meidän kaikkien hyvinvoinnin eteen!!!

Omaan napaan tuijottajat (prkl!)

Nyt kun metallin työtaistelua on viikko takana niin ihmetellä täytyy. Ai mitäkö? No ei sitä niinkään että henki on hyvä ja liiton valmius tosi loistava. Mutta sitä ihmettelen että aina löytyy niitä omaan napaan tuijottajia joille ei ylityökielto ja sen merkitys mene jakeluun. Vaikka nyt ei tehdä ylitöitä niin aina löytyy ihmisiä jotka vaihtavat vuoroa kun ""itse tarvii vapaan" ja samalla pelaavat työnantajan pussiin. On se saatanan ihme ettei osa porukasta tajua että kyse on MEIDÄN työehdoista ja palkoista. Ei näitä toimia ihan kevyin perustein laiteta alulle. Miten voikaan olla lyhytnäköistä porukkaa? Minun puolesta tälläiset ihmiset saataisi istua pihalle kun se aika tulee. Helvetti...

Laimentaa pitää, sanoi Maria keppanasta (uusi alkoholipoliittinen sananlasku))

Viime päivinä on julkisuudessa ollut keskustelua siitä pitäisikö keskiolutta laimentaa, tehdä "kakkosversio" ja siirtää keskiolut ainoastaan oy alko ab:n valikoimaan. Perusteluinahan on käytetty mm. sitä että nuoret juo keskaria ja siksi sitä pitäisi lantrata ja saatavuutta vaikeuttaa. Eikä sekään ole tietenkään pieni ongelma että aikuisetkin juovat liikaa.
Ajatuksena tuo ratkaisu voikin tuntua hyvältä ja toimivalta. Siis ainakin sellaisten ihmisten mielestä joilta puuttuu kosketus normaalin rahvaan arkeen. Eikö johtavat poliitikot ja virkamiehet ole vuosien saatossa opppineet, mitä äkkinäiset alkoholipolitiikan muutokset aiheuttavat? Kun kerralla nostetaan tai lasketaan reilusti alkoholin hintaa niin aina se aiheuttaa lieveilmiöitä. Tai niin ainakin tilastojen valossa tuntuisi olevan.
Kun pakon edessä viinan hintaa laskettiin niin kulutushan kasvoi tilastojen mukaan reilusti. Tämä kyllä saattaa olla tilastollinen harha. Pimeän viinan (= Venäjältä tuodun pirtun) kauppa romahti kaakon kulmalla veron alennuksen takia. Tätä järjestäytyneen rikollisuuden pienenemistä ei jostain syystä haluta nostaa esiin kun keskustellaan veromuutoksista.
Jos nyt keskiolutta ja siideriä lantrataan niin käyttöä ohjataan väkevämpien juomien suuntaan. Samalla tuetaan tilastoimatonta tuontia Virosta. Ja nämä jobbarit eivät kysele teineiltä papereita senkään vertaa kuin lähikaupan myyjä. Sama tulos on jos miedompien juomien veroja radikaalisti nostetaan. Tällä hetkellä kotimainen keskiolut on sen hintaista ettei sen takia kannata Viroon lähteä. Mutta missä menee kipuraja?
Kieltolakihan olisi kaikkein yksinkertaisin vaihtoehto. Sitähän onkin jo joskus kokeiltu. Mikä olikaan tulos? Alkoholia käytettiin enemmän kuin koskaan! Tätä kannattaa miettiä päihdepolitiikassa ja sen toimivuudessa kaikin puolin muutenkin.