tiistai 16. elokuuta 2011

Aseita ja unelmatorttua

Tänään tuli töiden lomassa käytyä piipahtamassa pääluoton ja tsv:n kopilla. Ja kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, puhe kääntyi ammattiosaston asioista hyvinkin nopeasti yleisempiin asioihin. Tällä kertaa vihaan, viharikoksiin, sotapeleihin ja kaikenlaisiin aseharrastuksiin.
Siinä sitten pähkäiltiin mikä vaikutus on väkivalta- ja sotapeleillä nykyajan kasvaneeseen väkivaltaan. Minusta mikään peli ei saa ihmistä satuttamaan saatikka tappamaan toista ihmistä. Saattaa tosin olla että tälläisiä taipumuksia omaava ihminen on viehättynyt kyseisii peleihin.
Samoin vanhempi sukupolvi tuomitsi kaikki värikuula- ja muovikuulapelit. Niissä kun opetellaan tappamista. No, minä nyt en näe tätäkään asiaa ihan näin. Jos jossain niin armeijassa opetetaan tappamista ja ihan valtion sponssaamana. Toki sieltäkin on poistettu ihmisen malliset maalitaulut ettei pojille vain tulisi mieleen että opetellaan ihmistä ampumaan.
Metsästyksestä oltiin aika pitkälle samaa mieltä. Kun puhe tuli puoliautomaattiaseista, joita on väläytetty kiellettäväksi, niin minulta kysyttiin käytetäänkö niitä metsästyksessä. Kun ihmiset tietävät tämän verran metsästyksestä, siis aivan poliittista eliittiä myöten, niin en yhtään ihmettele että yritetään kerätä poliittisia irtopisteitä aseita vastustavalla linjalla.
No ehdittiin siinä sitten pähkäillä hieman ammattiosaston koulutsasioitakin, minä kun satun olemaan opintosihteeri. Pitäisi järkätä liittokokousvaaleja varten koulutusta ja vielä tilaisuus jossa mietitään ensi vuoden toimintaa.  Näissä sitä onkin taas miettimistä ihan useammalle iltapuhteelle. Alkaa taas loppuvuoden kalenteri täyttyä viikonloppujen osalta.

Mutta onneksi on sitten lapset, joiden kanssa edes vähäksi aikaa saa ajatukset irti maailman polttavista asioista. Tänään leipoa näppästiin töiden ja päikkärin jälkeen pari pötköä terveellistä ja vähäkalorista unelmatorttua. Kun laittaa puolet voita ja puolet sokeria niin ei voi tulla muuta kuin hyvää!


1 kommentti:

  1. Mä muistan kun nuorena poikana olin telakalla nuorisovastaavana ja oli tulossa värikuulasota erään toisen ao:n nuorisojaoston kanssa. Vein esityksen toimikunnan kokoukseen, lopputulos oli jyrkkä "EI". Perusteluna mm. "ammattiyhdistysliike toimii rauhan asialla, eikä halua millään tavalla olla tukemassa tällaista militaristista toimintaa". Sekä "me osasimme nuoruudessamme leikkiä kivillä, kävyillä ja klemmareilla, miksette tekin?". Niin sitten meidän ao:n nuoret eivät osallistuneet. Tämäkin tarina on tosi :D

    VastaaPoista